Luovan työn kuormista

Viime postauksessa kirjoitin siitä, että emme ehkä tunnista, miten luovan alan työntekijät – sekä ryhmänä että yksilöinä – voisivat hyötyä arkityön reflektoinnista. Emme tunnista, millaisia kuormia luovan työn tekijät kantavat työssään. Mielestäni luovassa työssä on aivan erityisiä kuormia ja nostan tässä esiin muutamia. Itse asiassa nämä samat asiat ovat myös paradoksaalisesti luovan työn mielekkyyden, innostavuuden ja merkityksellisyyden lähteitä.

Rajattomuus

Luova työ on rajatonta samalla tavalla kuin kaikki henkistä kapasiteettia vaativa työ. Ajattelutyö ei lopu, kun tutkija sulkee huoneensa oven. Auttamistyön huolet kulkevat mukana työpaikalta kotiin ja lenkkipolulle. Samoin luovat ideat voivat yhtä suurella todennäköisyydellä syntyä suihkussa, ruuhkabussissa, elokuvissa tai vapaa-ajan keskustelussa kuin työaikaan ja työpaikalla. Tämän rajattomuuden kanssa on opittava jotenkin tulemaan toimeen ja yhdistämään se muuhun elämään ja toisiin sitoumuksiin.

Luovan työn tekijöille on hyödyllistä oppia tuntemaan omia, itselle tai omalle työryhmälle toimivia prosessointitapoja ja -rytmejä. Joillekin on haastavaa saada luova työ istutettua toimistoympäristöön ja -työaikaan, jos tämä ei ole työn ehdoton edellytys, niin olisi hyvä yrittää keksiä keinoja toimia toisin. Toisia ulkoa tulevat rajat ja rutiinit auttavat työn fokuksen luomisessa ja säilyttämisessä. Ei ole mitään yhtä tapaa, tai aina toimivaa kikkaa, joka ratkaisisi asian. Työn rajattomuuteen ja ristikkäisiin sitoumuksiin suunnattu huomio voi kuitenkin lisätä tietoisuutta omista luovan työn tarpeistamme ja auttaa luomaan keinoja, joilla sovittaa ristikkäisiä sitoumuksia yhteen.

Tyhjästä nyhjäiseminen

Ensin sitä ei ole ja sitten se jokin on. Tyhjästä nyhjäiseminen on luovaa työtä määrittävä tekijä. On tarkoitus tuottaa suunnitelma, visualisointi, idea, ratkaisu, teos, dialogi… Luovan työn tulos ei välttämättä ole aivan ennennäkemätön ja ainutkertainen, mutta se on kuitenkin jotain, mitä juuri sellaisena ei ole aiemmin ollut olemassa. Luovaa työtä tekevä ihminen ei myöskään ole mikään tuotantotehdas, joka tuottaisi standardimittaista tulosta takuuvarmasti. Luovan prosessin alussa on vähintään hieman hämärän peitossa paitsi se, millainen työn lopputulos lopulta on, myös se, kuinka tuohon lopputulokseen päädytään.

Moni luovaa työtä rutinoituneestikin tekevä tuntee uuden projekti alussa jännitystä tai hermostuneisuutta. Tuleekohan tästä mitään? Entä jos en tällä kertaa onnistukaan? Tätä vaihetta on kuvattu myös tyhjän paperin kammoksi. Joskus tämä paine voi olla niin kova, että se halvaannuttaa koko työskentelyn.

Useimmat työkseen luovia prosesseja työstävät ihmiset ovat tietoisesti tai tiedostamattaan kehittäneet erilaisia tekniikoita tämän vaiheen ylittämiseen. Luovan hankkeen alkuun liittyvä kauhu on monelle myös juuri se työn kiehtova aspekti, he ajavat itsensä jatkuvasti veitsen terälle ja tavallaan viihtyvät tässä paikassa.

IMG_3928

Onnistumisen avoin määrittely

Luova työ on yleensä sellaista, missä onnistumiselle ei ole mitään selkeitä kriteereitä. Voi olla täydellinen vitsi, jolle kukaan ei naura. Hieno visualisointi, joka ei tyydytä asiakasta. Esim. asiakashankkeissa lähtökohtana on asiakkaan tarpeet ja toiveet, joista yritetään päästä selvyyteen keskustellen ja konkretisoiden. Hankaluutena on, että yllensä jollain medialla yritetään hahmottaa, mitä jollain toisella medialla yritetään saada aikaan, esim. sanallistaa toiminnallisuutta, kuvata kaksiulotteisella hahmotelmalla kolmeulotteista lopputulosta, puhutaan fiiliksistä, joita valolla tai äänellä halutaan saada aikaan. Kuka lopulta pystyy arvioimaan oliko jossain jutussa se tavoiteltu fiilis?

Luovan työn tekijä voi itse kokea ”tässä se nyt on” tunteen ja silti toisten vastaanotto voi olla jotain aivan muuta. Luovassa työssä ihminen laittaa itsensä alttiiksi toisten arvioinnille asiassa, jota on mahdotonta objektiivisesti arvioida, mutta joka tulee arvioiduksi siitä huolimatta. Suhteen rakentaminen tähän onnistumisen määrittelemättömyyteen on osa luovan työn prosessia. Sitä ei voi välttää edes pitämällä töitään pöytälaatikkossa.

Luova yhteistoiminta

Ihminen on sosiaalinen eläin, mutta silti yhteistoiminta on meille vaikeaa ja näyttää siltä että luova yhteistoiminta on aivan erityisen vaikeaa. Ja se mikä on vaikeaa, on onnistuessaan yleensä äärimmäisen palkitsevaa.

Monesti luovat hankkeet edellyttävät sekä erinomaisia yhteistyötaitoja monen eri sidosryhmän kanssa, että kykyä hiljentyä itsenäisiin työskentelyn vaiheisiin ja edetä omaehtoisesti, itsenäisiä valintoja tehden. Monessa luovan alan koulutuksessa on perinteisesti keskitytty itsenäisen työskentelyn prosessien kehittämiseen ja yhteistoiminnan taitojen kehittäminen on jäänyt vähemmälle.

Yksi ohjattavani sanoi, että luova yhteistyö on vaikuttamista, omien ajatusten myymistä. Usein luova yhteistoiminta on voimakkaiden persoonien yhteistyötä, joilla kaikilla on voimakas halu vaikuttaa kokonaisuuteen, vaikka kaikilla onkin oma rooli osana kokonaisuutta. Ehkä vähemmän tulemme ajatelleeksi, että luova yhteistoiminta on myös kykyä vaikuttua, avautua toisten havainnoille, näkemyksille ja ideoille. Luova yhteistoiminta on omien ideoiden peliin laittamista ja työn altistamista toisten arvioinnille, muuntelulle jne. Luova yhteistoiminta tapahtuu nykyään myös tiukan aikapaineen ja niukkenevien resurssien alaisena, organisaatioissa, joissa on käynnissä useita päällekkäisiä muutosprosesseja.

Joskus tuntuu, että ryhmä on vähemmän kuin osiensa summa. On koottu Dream Team, mutta tulos ei olekaan aivan niin mahtavaa kuin olisi voinut olettaa. Toisinaan taas ryhmä on enemmän kuin osiensa summa ja saa aikaan ihmeitä. Mielekkään luovan yhteistyön kannalta on hirveän arvokasta hahmottaa, mikä on ratkaisevaa, että yhteistyö lähtee hyvälle uralle.

Arkityön reflektoinnin paikka?

Arkityön reflektointi auttaa luovan työn tekijää tulemaan tietoiseksi luovan työn luonteesta ja itselle mielekkäästä tavasta olla suhteessa näihin puoliin omassa työssä. Avasin tässä aihetta vain karkeasti ja yleisellä tasolla. Jokaisessa erityisessä luovassa ammatissa on tietenkin myös omat kuormittavuuden ja merkityksen lähteet. Tietoisuuden lisääntyminen omasta työstä avaa myös mahdollisuuksia kollegiaaliseen ideoiden jakamiseen muiden kanssa, omien havaintojen rikastamiseen ja syventämiseen. Ja keskusteluyhteyden avautuminen puolestaan mahdollistaa tuen antamisen ja saamisen.

This entry was posted in Pohdin and tagged , , , . Bookmark the permalink.