Työnohjaus on määritelty Kangas & al.:in mainiossa Työnohjauksen käsikirjassa ”arkityön reflektoinniksi”. Arkityön reflektointi kuulostaa kovin… no, arkiselta, aikana, jolloin valmentajat ja sparraajat ja me muut kaiken maailman konsultit lupaamme jeesiä, jolla ammut itsesi tähtiin. Kuitenkin totuus on, että muutos työssä, niin kuin muuallakin, tapahtuu aika hitaasti ja epädramaattisesti. Hyvää arkea rakennetaan ja ylläpidetään sellaisilla toistuvilla toimilla kuin viikkosiivous, terveellinen lounas tai kävelylenkki. Arkityön reflektointi on työntekijän perustreeni.
Kotiarjen korjaamiseksi haaveilemme sisustusuudistuksesta, ”total makeover” -remontista, vaikka tiedämme, että täyttyvät ne roskapussit senkin jälkeen ja todennäköisesti täytyy vielä joskus imuroidakin. Valmennukselta ja työnohjaukseltakin toivomme salaa mullistavaa oivallusta. Usein oivalluksia tuleekin. Ja melkein yhtä usein vähän pettyneenä huomaamme, kuinka harvoin hyvätkään oivallukset siirtyvät syvällisesti työelämää muuttaviksi arjen toimiksi.
Arkityön reflektointiin uskotaan aloilla, joissa työn kehittämisen tukena käytetään työnohjausta ja erityisesti ammateissa, joiden ajatellaan olevan kuormittavaa ihmissuhdetyötä, kuten hoito- ja terapiatyö ja sosiaalialan ammatit. Arkityön reflektointi on kuormittavien työtilanteiden prosessointia siten, että niiden kuormitus helpottaa, käsitys tilanteista syvenee ja rikastuu ja ohjattavien toimijuus vahvistuu. Yleensä riittää, että tilanteet otetaan käsittelyyn, ulkoistetaan ja pureksitaan monesta eri näkökulmasta. Arkityön reflektointi ei ole mitä tahansa asioiden märehtimistä. Siinä on tärkeää pitää asian käsittely avoimena, moninäkökulmaisena ja ihmettelevänä, sekä välttää kuluttavaa vatvomista.
Arkityön reflektoinnin tarkoituksen on huoltaa työn tärkeimpiä instrumentteja: työntekijän persoonaa, ammatillisuutta ja mielekästä yhteistoimintaa.
Luovassa työssä tärkeimmät instrumentit ovat luovan työntekijän persoona ja luomiskyky sekä luova yhteistoiminta. Kuitenkaan ei ole tavallista, että luovan työn tekijät tietoisesti ja suunnitelmallisesti järjestäisivät itselleen arkityön reflektoinnin paikkoja, jota tämä työkalupakin kunnosta huolehtisivat.
Joskus tämä tarve on tunnistettu, mutta ei ole löydetty keinoja ratkaisuiksi. Työnohjaus ja valmennus, eli ulkopuolisen avun hyödyntäminen, voivat olla hyvä ratkaisu, mutta aina niiden käyttäminen ei ole mahdollista esim. resurssisyistä —mietin nyt erityisesti taiteilijoita. Arkityön reflektoinnin paikkoja voi kuitenkin järjestää myös omaehtoisesti, esim. yhdessä kollegoiden kanssa tai ihan itsekin. Palaan näihin myöhemmissä postauksissa.
Usein tuntuu kuitenkin, että arkityön reflektoinnin paikkoja ei ole järjestetty luovaan työhön, koska ei aivan tunnisteta kahta asiaa:
- Mitkä ovat luovalle työlle erityisiä emotionaalisia ja persoonaa kuluttavia taakkoja?
- Millainen prosessointi voisi palvella luovan työn henkisten taakkojen purkamisessa ja kääntämisessä luovan työn eduksi ja kasvuksi?