Tänä syksynä olen kohdannut useita tilanteita, jossa ihmiset ovat joutuneet henkisen väkivallan uhreiksi työpaikoilla, koulutuksessa tai vapaaehtoisryhmissä. Tietenkin näissä samoissa paikoissa nämä samat ihmiset, puhumattakaan monista muista, ovat kokeneet myös paljon sellaista mikä on oikein, hyvää ja kaunista. Juhlin sitä ja annan sille suuren arvon! Tällä kertaa haluan kuitenkin erityisesti nostaa esille työskentelyn, joka voi auttaa ihmistä silloin, kun hän kokeen tulleensa syvästi havoitetuksi, häväistyksi, hyväksikäytetyksi, väärin kohdelluksi tai päälle tallotuksi.
Henkisen väkivallan kohteeksi joutunut ihminen kysyy itseltään usein ihan ensimmäisenä, onko hänen kokemuksensa totta, onko hänellä oikeus kokemukseensa ja tunteisiinsa. Voi olla, että hän on yrittänyt ilmaista kokemustaan epäoikeudenmukaisesta kohtelusta väkivallan tekijälle, mutta ei ole saanut tunnustusta kokemukselleen. “Älä ole niin herkkänahkainen.” “Tarkoitus ei ollut nolata, sanoin vain niin kuin asiat ovat.” ”Halusin vain antaa sinulle opetuksen.” “Kyllä sen verran pitää kritiikkiä kestää.” “Vitsi, vitsi.” “Itsehän tätä kerjäsit.” On tavallista, että uhri epäilee kokemustaan tai jopa syyttää siitä itseään.
Tässä bloggauksessa ei kysytä, oletko oikeasti henkisen väkivallan uhri, vaan selvitellään, miten tuollaisesta uhrikokemuksesta voi puhdistautua, sillä se ei ole millään tavalla yksinkertaista. Väkivallan uhrina minulla on kaksi huonoa vaihtoehtoa. 1. Voin kieltää kokemukseni ja tukahduttaa siihen liittyvät epämiellyttävät tunteet kuten suuttumuksen ja häpeän. 2. Voin tunnustaa kokemukseni, jolloin suuttumuksen ja häpeän lisäksi koen kostonhalua, halua tasata tilit, näyttää oma voimani. Jos en onnistu kääntämään oman voiman näyttöäni kostosta myönteiseksi toiminnaksi, muutun uhrista uudeksi väkivallan tekijäksi. Voin väittää, että oma tekoni on oikeutettu, mutta oikeasti siitä tulee vain osa koston kierrettä. Siksi tietenkin myös minua loukannut ihminen saattaa olla paitsi väkivallan tekijä myös uhri itsekin.
Miten koston kierre pysäytetään?
Kirjassaan Sitting in the Fire – Large group transformation using conflict and diversity Arnold Mindell kuvaa prosessia, jonka avulla hän on ohjannut konflikteissa haavoittuneita ihmisiä työstämään uhrikokemusta ja muuntamaan sen rohkeudeksi ja myönteiseksi toiminnaksi. Ensimmäisen kerran hän auttaakseen erästä intialaista naista työstämään kastijärjestelmään ja naisen alistettuun asemaan liittyviä kokemuksiaan.
Työskentely on nimeltään “Polta puusi”. Prosesin nimen Mindell on saanut israelilaiselta naiselta, joka auttoi Mindelliä ymmärtämään, miksi eräässä konfliktin selvittelyssä osapuolet hyökkäilivät toistuvasti toisiaan vastaan, käyttivät aggressiivisia puheenvuoroja. Naisen mukaan karkea puhe johtui siitä, että osapuolet “eivät olleet polttaneet puitaan”, eli työstäneet aiempien loukkausten synnyttämiä haavoja. Nainen sanoi, että niin kauan kun puita ei ole poltettu, vuorovaikutuksen taustalla vaikuttaa lasti kuollutta puuta, joka toimii suuttumuksen polttoaineena.
Mindellin puidenpolttotyöskentelyn avulla voit polttaa puusi ja huolehtia siitä, että et kanna vihan polttoaineita mukanasi. Työskentelyn voi tehdä päiväkirjatyöskentelynä, jolloin voit vastata kysymyksiin kirjoittamalla. Tällöin työskentely kannattaa ehkä jakaa kahteen kertaan, ensimmäisellä kerralla kootaan puut nuotiolle ja toisella kerralla poltat ne. Tai työskentelyn voi käydä keskustellen ääneen itsensä tai jonkun luotetun henkilön kanssa.
Riippuu kokemasi väkivallan vakavuudesta ja siitä, kuinka syvästi se on sinua haavoittanut, kuinka paljon tukea tarvitset joltain toiselta ihmiseltä tässä prosessissa. Mielestäni myös melko vähäiseltä tuntuvat loukkaukset ja alistaminen kannattaa käsitellä, silloin ehkä kyse on risunuotiosta ja voit hyvin työstää asia itse tai läheisen ystävän kanssa. Luo silloinkin kysymyksestä 8. alkaen, eli puiden polttovaiheessa itsellesi jokin keino kysyä ohjaavia kysymyksiä, jotka toisaalta auttavat sinua kaivautumaan syvemmälle (Mitä yritän vältellä?) ja toisaalta suojelevat sinua (Tunnenko oloni riittävän turvalliseksi käsitelläkseni tätä?)
Jos haluat käsitellä vakavaa henkistä väkivaltaa tai jos työskentely yksin herättää sinussa pelkoa, ahdistusta tai epävarmuutta, on viisainta työskennellä hyvän ohjaajan tuella, esimerkiksi terapeutin tai työnohjaajan kanssa. Tällöinkin prosessin voi jakaa kahtia, jolloin asiakas voi ennakkotehtävänä koota nuotion (kysymykset 1-7) ja ohjauksessa voidaan siirtyä puiden polttoon (kysymyksestä 8. alkaen).