Itseen suuntautuva myötätunto, siinäpä vaikea taito. Muistelen jonkun yhdysvaltalaisen myötätuntotutkijan sanoneen, että kun ihminen kärsii, lajityypillinen reagointitapa on lauman myötätuntoon vetoaminen valittamalla ja sitä kautta avun tai lohdun saaminen. Ja toisaalta, että ihminen laumaolentona on periaatteessa virittynyt reagoimaan valitukseen myötätunnolla. Itseen suuntautuva myötätunto sen sijaan on meille lajityypillisesti vaikeaa, vaikka sille kyllä olisi kyllä käyttöä, sillä yksilöllistyminen ja yksilöllisen vahvuuden korostaminen on tehnyt kärsimyksen ilmaisemisesta heikkouden osoituksen ja kuivattanut laumaelämästä myötätunnon.
Milloin itseen suuntautuvaa myötätuntoa tarvitaan erityisesti? Silloin, kun elämä on rankkaa, eikä ihan nopeasti muuttumassa toisenlaiseksi. Silloin, kun olemme tehneet virheitä tai vääriä valintoja, joita emme voi peruuttaa tai korjata. Silloin, kun käsillä on asioita, joista emme pidä, mutta niiden kanssa on vain elettävä. Aika usein siis. Usein sellaisissa tilanteissa, joissa alamme joko tsempata itseämme “sä pystyt siihen” tai sättiä itseämme “sä mokasit taas”, kun ehkä viisaampaa olisi vain kuunnella sitä sisäistä ääntä, joka sanoo “vitsi mulla on nyt rankkaa”.
Kristin Neff on tutkinut itseen suuntautuvaa myötätuntoa ja puhuu sen merkityksestä viisaasti.
Neffin jäsentää itseen suuntautuvan myötätunnon olennaiseksi osaksi sen, että silloin kun elämä on rankkaa, emme kokisikaan, että epäonnistuminen ja latistunut olo ovat asioita, jotka erottavat meidät toisista ihmisistä. Kulttuurissamme menestyminen ja vahvuus on niin tärkeitä asioita, heikkoudesta on tullut jotain, mitä pitää olla piilossa. Siitä seuraa, että tulkitsemme helposti, että heikkous, haavoittuvuus ja rikkinäisyys erottavat meidät muista ihmisistä: “Vain minä olen näin tyhmä, taitamaton, epäkelpo, epäonnistunut”. Neffin mukaan itseen suuntautuvan myötätunnon keskeinen elementti on, että samalla kun ajattelen, että “vitsi mulla on nyt rankkaa” ja suostun siihen, että nyt sattuu, voisin myös kokea, että “tällaista on olla ihminen”, että juuri nyt en todellakaan ole yksin. Ja että se, että nyt on rankkaa, ei tarkoita sitä, että olen epäonnistunut millään tavalla! Se vain tarkoittaa, että olen ihminen.