Joskus tuntuu, että ihmiselämä on rakentunut jonkinlaiseksi sisäiseksi kamppailuksi. Neurologit kutsuvat tätä ilmiötä nimellä ”yhdet aivot, kaksi mieltä”. Olen pitkään miettinyt, mikä olisi hyödyllisin tapa sanallistaa tätä ilmiötä työnohjauksen kannalta. Raivokohtauksestaan toipuva viisivuotias tyttäreni tarjosi tähän menessä mielestäni parhaan kuvauksen asiasta raivarin jälkeisessä keskustelussa. Kuvatessaan, miltä raivari tuntui, lapsi sanoi olleensa nopeiden aivojensa vallassa eikä saanut käännettyä aivojaan hitaalle.
Tämä on meille kaikille tuttua, kun kamppailemme jonkin asian kanssa, johon haluamme muutosta, mutta joka on meille vaikeaa. Koemme, että meissä ikäänkuin kamppailee kaksi eri suuntiin vetävää minää. Jokin osa meistä haluaa olla hyvä tiimipeluri, ahkera ja aikaansaava, tehdä rationaalisia valintoja, ottaa esille vaikeita asioita esimiehenä, noudattaa terveitä elämäntapoja, lähteä lenkille, siivota sotkuisen kaapin, hillitä suuttumusta jne. Saman aikaisesti voimme kokea, että jokin toinen osa meistä sanoo, että tiimityön edistäminen on liian hankalaa, vaikeat asiat voi ottaa esille myöhemmin, että on oikein raivostua, kun ihmiset on typeriä, olemme ansainneet herkut, pienen lepohetken, lähdemme lenkille huomenna kun tunnemme olomme reippaammaksi, sotkut siivotaan myös huomenna ja nyt avataan telkkari.
Tämä kaikki on hyvin inhimillistä, mutta mistä tässä kamppailussa on kysymys ja mikä ratkaisee kumpi puoli meistä kulloinkin voittaa? Vastauksia etsiessäni palasin takaisin Kelly McGonigalin kirjaan The Willpower Instict, josta jo aiemmin kirjoitin. McGonigalin mukaanhan tahdonvoimassa on kysymys kyvystä edistää meille tärkeitä asioita. Sen kuinka hyvin tässä onnistumme, ratkaisee kumpaan näistä kahdesta minästä olemme samaistuneita. Hän huomasi, että tilanteissa, joissa ihmiset kamppailivat sisäisten voimiensa kanssa, he usein kokivat, että nopeampi ja vaistonvaraismpi minä oli jollain lailla todempi ja aidompi.
Kutsun tässä näitä kahta eri pulta minuudesta nopeaksi minäksi ja hitaaksi minäksi tytärtäni mukaillen.
Nopea minä, on alkukantainen kehon ja milen tila, joka mahdollistaa automatisoituneen, ei-tietoisen toiminnan. Se perustuu vaistoihin, haluihin, mielihyvän tavoitteluun, mielipahan välttämiseen sekä tottumuksiin, sisäistettyihin taitoihin ja rutiineihin. Toimimme sen varassa jatkuvasti arjessamme. Hankalimmillaan se tarkoittaa lyhytjänteisestä ja impulsiivisesta toimintaa: näen ruokaa, syön. Näen jotain mitä haluan, ostan. Suutun, huudan. Mutta tämä systeemi on myös äärimmäisen hyödyllinen. Elämä olisi erittäin hankalaa ja vaivalloista ilman rutiineja, tottumuksia ja vaistonvaraista toimintaa. Tämän tietää jokainen, joka on elänyt organisaatioissa, jossa uudistetaan perustehtäviä ylläpitäviä rutiineja tai työkaluja. Elämä ilman nopean minän taitoja olisi myös erittäin vaarallista. Auton kaahatessa päälemme, emme osaisi hypätä sen alta pois ajoissa, sillä tietoinen mielemme on aivan liian hidas auttamaan meitä tässä tilanteessa.
Hidas minä on puolestaan systeemi, joka mahdollistaa tietoiset valinnat, viisauden, läsnäolon, pitkän aikavälin tavoitteiden ja arvojen luomisen ja muistamisen, harkitsevaisuuden ja tähän hitauteen perustuvat valinnat. Uusien rutiinien synnyttäminen ja uusien tottumusten luominen sekä työ- että yksityisessä elämässä, vaatii erityisesti alussa ponnisteluja. Jos emme pysty aktivoimaan hidasta minää tähän työn kanssamme, olemme pulassa ja nopeiden aivojemme armoilla.
Kuinka hyvin onnistumme tavoitellessamme meille tärkeitä asioita riippuu McGonigalin mukaan monin tavoin siitä, kuinka aktivoimme hitaan ja viisaan mielen sen sijaan että toimisimme nopean ja höpsön mielen heilahdusten mukaan. Poimin tähän McGonigalin esiintuomia esimerkkejä, mutta sanoitin ne vähän omaan tapaan. Kiinnostavaa on, että McGonigalin mukaan toimintastratgiat, jotka tukevat tahdon voimaa ovat lähestulkoon poikkeuksetta päinvastaisia kuin mihin arkijärkemme meitä kehottaa – tai ainakin vastoin sitä, miten enimmäkseen toimimme. On hyvä muistaa, että McGonigalin vinkit eivät kuitenkaan perustu mielipiteisiin tai tunteisiin, vaan tieteellisiin tutkimuksiin.
Vinkki 1: Lepää, niin annat hitaalle minällesi peramman mahdollisuuden
McGonigalin ensimmäinen tahdonvoimaa buustaava neuvo on: nuku, pidä hyvä huoli itsestäsi, meditoi, silitä kissaa, kävele luonnossa, kuuntele lempimusiikkiasi. Kaikki mikä auttaa mieltäsi ja kehoasi rauhoittumaan, hidastamaan, laskemaan sykettä ja olemaan läsnä tässä hetkessä ennustaa hyvää tahdonvoiman toteutumisen kannalta. Väsyneenä sinun on vaikeampi muistaa pitkän aikavälin tavoitteita ja sitä kuka todella olet, mitä tahdot ja mitkä ovat syvimmät arvosi.
Vinkki 2: Vähemmän siäistä jäkätystä, enemmän sisäistä myötätuntoa
Voimakas sisäinen kritiikki, häpeässä ryveskely, itseruoskinta ja syyllisyys ennustavat tulevia epäonnistumisia tavoitteissamme, vaikka luulemme niiden avulla piiskaavamme itsemme parempiin suorituksiin. Itsekritiikkiä toimivampi strategia on myötätuntoinen suhtautuminen itseen, silloin kun koet vaikeuksia, mokaat tai retkahdat. Sisäisestä myötätunnosta olen kirjoittanutkin aiemmin.Tahdonvoiman kannalta olennaista on, että sisäinen myötätunto vahvistaa sitkeyttä ja kykyä ponnistella itselle tärkeiden tavoitteiden eteen silloinkin kun se on vaikeaa.
Vinkki 3: Kaappaa motivaatiosysteemi hitaan minän käyttöön
Ihmisen motivaatiosysteemi on osa nopeaa minää ja se toimii palkintojen avulla, sillä se on syntyt varmistamaan, että turvaamme oman ja lajimme jatkuvuuden. Haluamme vaalia hyvää ja palkitsevaa työtä, elää pidempään, voida hyvin ja olla terveitä. Näihin arvoihin liittyvät palkinnot ovat kuitenkin usein niin kaukana ja epämääräisiä, että meidän on vaikea valjastaa motivaatiosysteemiämme niiden käyttöön. McGonigalin neuvo on, että yritämme keksiä keinon, jolla kaappaamme oman motivaatiosysteemin hitaan minän käyttöön. Esimerkki: ihmisten, joiden on vaikea säästää saavat korkojen sijaan mahdollisuuden osallistua lottoarvontaan. Olennaista on tietää, mikä on itselle riittävän hauska ja motivaatiosysteemin koukuttava palkinto.
Vinkki 4: Hyväksy ikävät tunteet ja omistaudu sille mihin syvällä sisimmässi uskot
Kun ihmisellä on jokin sisäinen kokemus, josta haluaa päästä eroon kipu, stressi, huoli, suklaanhimo, on olemassa kaksi toimintastrategiaa, joita käytämme paljon, mutta jotka toimivat huonosti. 1) Dumpaamme. Eli työnnämme epämiellyttävän kokemuksen syrjään ja suuntaamme huomion muuhun. Tässä toiminnassa ongelmana on se, että epämiellyttävästä olosta pääsee yleensä eroon vain väliaikaisesti ja se nousee esiin uudelleen, viimeistään nukkumaan mennessä. 2) Kiellämme itseämme. Eli sanomme itsellemme ”et saa ajatella suklaata” ”et saa olla vihainen” ”tämä ei saa sattua”. No kaikki tiedämme, miten siinä käy. Olemme vain entistä enemmän ja vankemmin kiinni kokemuksessa, jota yritämme kieltää.
Dumppaamista ja kieltämistä tehokkaampi tapa käsitellaä epämiellyttävia tunteita on hyväksymis- ja omistautumisprosessi:
1) Hyväksytään epämiellyttävän kokemuksen, tunteen ja tilanteen olemassaolo. Sille suodaan huomiota havainnoimalla miltä kokemus tuntuu kehossa, millaisia ajatuksia se herättää. Olennaista on, että kokemusta ei yritetä muuttaa, vaikka se on epämiellyttävä.
2) Muistutetaan itselle, että ajatuksia, tunteita, toimintaimpulsseja ja olosuhteita ei usein voi kontrolloida. Monet ajatukset ja tunteet nousevat nopean mielen toiminnasta, eikä ole välttämätöntä kokea, että tämä on aidoin osa itseä.
3) Aktivoidaan hidas minä. Palautetaan mieleen, mikä on tärkeää, arvokasta, hyödyllistä, mitkä olivat pitkän aikavälin tavoitteet, mikä luo toiminnan perustan. Omistaudutaan toimimaan tältä pohjalta, vaikka epämiellyttävät kokemukset olisivat edellen olemassa.
Vinkki 5: Tee tuttavuutta nopean minäsi kanssa
Usein kuulee ohjeen, että onnistumisen kuvitteleminen ja itsensä tsemppaaminen tyyliin ”Sä pystyt siihen!” auttaa tavoitteiden saavuttamista. Tätä tehokkaampaa kuitenkin McGonigalin siteeraamien tutkimusten mukaan, on epäonnistumisen huolellinen kuvitteleminen ja ennalta eläminen. Sisäisten tavoitteiden mukaista toimintaa auttaa, jos huolellisesti ja rehellisesti tutustumme siihen, millä tavalla tulemme epäonnistumaan tavoitteissamme. Tätä voi selittää monella tavalla, mutta ehkä keskeisintä on, että jos voimme havainnoida oman sisäisen puheemme temppuja ja nompean minämme toimintaa, meillä on realistisempi käsitys siitä, millaisia sisäisiä haasteita meillä on edessä. Tätä voisi kutsua myös nopeaan mieleen tutustumiseksi. Nopea minä on vihollisemme vain silloin kun emme tunne sitä tai hyväksy sitä osaksi itseämme. Tärkeää on, että nopeaan minään tutustumisessa on hyväksyvä, tutkiskeleva sävy. Tarkoituksena ei ole kutsua esiin sisäisäistä piiskuria, vaan luoda realistinen, myötätuntoinen käsitys kampailustamme ja valjastaa sisäisiä energioita hitaan minän käyttöön.
Lisää aiheesta:
Youtube on pullollaan Kelly McGonigalin haastatteluja ja luentoja, niitä voi kukin hakea sieltä itse käyttämällä hakusanoina hänen nimeään tai ”willpower instict”. Poimintanakirjaesittelyvideo, jossa McGonigal tuo hauskalla ja tiiviillä tavalla esiin, millainen tutkimus tukee hänen näkemyksiään tahdonvoimasta ja toimivista strategioista, kun kamppailemme elämässämme.
McGilchristin loistava puhe kokemuksemme kahtiajakautuneisuudesta RSA-animationa: RSA Animate – The Divided Brain
