Sanna Vehviläinen jäsentää 2014 julkaistussa kirjassaan Ohjaustyön opas ohjausta kolmen orientaation kautta: kannattelu, tutkiminen ja ongelmanratkaisu. Käytän jäsennystä sekä oman ohjaustyöni ymmärtämiseen työnohjaajana ja pitäessäni ohjauksen koulutuksia, mutta myös auttaessani ohjattaviani jäsentämään omaan työhönsä liittyviä ohjauksellisia kohtaamisia. Jäsennys herättää usein tämäntyyppisiä oivalluksia: ”Ahaa. Siksi neuvoni eivät menneet perille!” ”Hän tarkoittaa siis, että haluaa kannattelua, kun sanoo, että haluan vain että kuuntelen.” ”Nyt ymmärrän, miksi ärsyynnyn, kun hän alkaa ratkoa ongelmiani.” ”Se onkin siis juuri tuo yhdessä tutkiminen, joka tuottaa oivalluksia ja ihan älyllistä mielihyvää hänen kansaan keskustellessa.”
Ohjaustyön oppaassa ohjausta käsitellään vuorovaikutuksen muotona, joka on tuttu kaikilla elämänalueilla. Ohjaamme ja olemme ohjattavina perheessä, ystävyyssuhteissa, koulutuksessa ja ammatinvalinnassa, terapiassa, työnohjauksessa, harrastuksissa ja työelämässä sekä lukuisissa muissa tilanteissa. Ohjaus jäsentyy näin kasvua edistävän kohtaamisen ydinilmiöksi, ja ohjausta tekevät niin koulutetut ammattilaiset kuin kuka tahansa. Ohjauksen oivaltaminen näin laajasti tukee mielestäni oppimisen siirtovaikutusta. Voit esimiehenä tai projektipäällikkönä hyötyä siitä, mitä oivallat vanhempana tai urheilujoukkueen valmentajana. Ohjaus on siis hyvin arkista ja erittäin perustavanlaatuista myös tilanteissa, joita emme ohjaukseksi nimitä.
Onnistuneen ohjauksen kriteerit eivät tässä jäsennyksessä nouse siitä, toteutetaanko ohjauksessa jotain tiettyä lähestymistapaa, vaan siitä tukeeko kohtaaminen ohjattavan toimijuuden vahvistumista. Kun Vehviläinen kuvaa ohjauksen kolmea orientaatiota: kannattelu, tutkiminen ja ongelmanratkaisu, hän ei tarjoa mitään niistä erikseen eikä yhdessäkään hyvän ohjauksen metodiksi. Sen sijaan jäsennys auttaa kaikkia ohjauksellisista kohtaamisista kiinnostuneita tekemään havaintoja ohjauksellisesta vuorovaikutuksesta ja näiden havaintojen avulla tutkimaan ja kehittämään omaa ohjaustaan. Jokaisella ohjauksen orientaatiolla on oma paikkansa ja aikansa, korvaamaton tehtävänsä ohjauksellisissa kohtaamisissa.
Ohjaustyön opas -kirja perustuu Sanna Vehviläisen asiantuntemukseen vuorovaikutuksen tutkijana ja kokeneena ohjaajana ja ohjauksen kouluttajana. Olen tässä avannut, miten itse ymmärrän nämä orientaatiot, eli aivan referaatista tämä ei nyt käy, mutta Sanna on omassa blogissaan avannut asiaa muutamaan otteeseen ja kirjasta löytää sitten lisää.
Kannatteleva orientaatio:
Mitä on meneillään ja miltä se tuntuu?
Kannattelevassa orientaatiossa on kyse kuuntelun ja läsnäolon taidosta. Sen ytimessä on ajatus, että ihminen tarvitsee toista ihmistä kohdatakseen todellisuuden, jakaakseen kokemukseen liittyviä tunteita ja tuntemuksia. Kannattelevassa kohtaamisessa suostumme pysähtymään toisen ihmisen huolien ja ongelmien äärelle ja ilmaisemme, että olemme valmiita keskittymään hänen asiaansa. Kannattelevassa orientaatioissa ilmaisemme myös valmiutta asettua kuuntelemaan paitsi toisen asiaa, myös kohtaamaan avoimesti asian herättämiä tunteita ja oloista. Kun ohjattava kokee tulevansa kannatelluksi, hän ilmaisee sitä yleensä niin, että tuli nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi.
Tutkiva orientaatio:
Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella?
Tutkivassa orientaatiossa on kyse siitä, että vuorovaikutuksessa keskitytään tarkastelemaan ja koettelemaan toiminnan, huolien, ongelmien tai valinnan taustalla olevia näkemyksiä ja käsityksiä. Tutkivassa orientaatiossa käsillä olevaan asiaan voidaan suuntautua ihmetellen, havaintoja keräten ja niitä jäsennellen. Tutkivan orientaation tavoitteena on, että sekä ohjattava että ohjaaja ymmärtäisivät käsillä olevaa ilmiötä rikkaammin ja tunnistaisivat siihen liittyviä ajattelun tapoja syvemmin. Kun ohjattava saa tutkia omaa ajatteluaan ja tulla tietoiseksi tavoistaan jäsentää asioita hänelle yleensä syntyy paljon oivalluksia tilanteestaan ja syttyy myös mahdollisuuksia jäsentää asioita toisin. Ohjattava ilmaisee tätä tavallisesti niin, että hän kokee, että hän ymmärtää paremmin itseään ja maailmaa, että hänellä on rikkaampi, monipuolisempi ja syvällisempi kuva käsillä olleesta asiasta.
Ongelmanratkaisun orientaatio:
Mitä voisin kokeilla seuraavana?
Sanna Vehviläinen jäsentää kirjassaan ongelmanratkaisua neuvon ja palautteen näkökulmasta. Itselleni tämä orientaatio jäsentyy siten, että kohtaamisessa hahmotetaan, mitä kannattaisi tehdä seuraavana, eli suuntaudutaan asian kannattelusta ja ymmärtämisestä kohti toimintaa, valintoja, ratkaisuja, päätöksiä ja tekoja. Ohjattava tietää, mitä tehdä seuraavana, mitä valita, mitä päättää tai mitä pitää kokeilla. Kun ohjattava kokee, että vuorovaikutus tukee ongelmanratkaisua, hän ilmaisee, että ohjauksesta on saanut eväitä, että ohjaus on ollut hyödyllistä ja siitä on ollut konkreettista apua tai että on saanut hyödyllisiä neuvoja.
Lamppu syttyy
Kun olen käyttänyt ohjauksen kolmen orientaation jäsennystä, lamppu syttyy usein siinä kohtaa kun kannattelun ja tutkimisen merkitys avautuu. Ongelmanratkaisun orientaatio on meille jostain syystä tutumpi. Kun toinen ihminen lähestyy meitä huolen tai ongelman kanssa, on hyvin tavallista että kiirehdimme ratkomaan asiaa. Saatamme jopa olettaa, että emme voi muuten tukea toista, kuin antamalla hyviä neuvoja ja konsteja. Neuvotut ihmiset kuitenkin ovat usein tyytymättömiä tai neuvoja ihmettelee, miksi hänen hyvät neuvonsa valuvat kuin vesi hanhen selästä, vaikka toinen itse tuli kertomaan ongelmaansa.
Arvelen, että tukeudumme neuvoihin tottumuksesta. Kannatteleva ja tutkiva orientaatio eivät aktivoidu yhtä helposti ja luontevasti tilanteissa, joissa huolia kerrotaan. Toisaalta kyse voi olla siitä, että emme vain tunnista kannattelun ja tutkimisen keinoja emmekä osaa käyttää niitä tietoisesti. Mutkikkaiden ja kipeiden asioiden äärellä koemme avuttomuutta, jos meillä ei ole tarjota toiselle vastauksia, tietoa, varmuutta ja ratkaisuja. Asiantuntijan ja ongelmanratkaisijan rooliin asettuessaan on ehkä turvallisen etäisyyden päässä sekä ongelmasta että ongelman esittäjästä ja voi välttää omia epämiellyttäviä tunteitaan.
Mihin tätä jäsennystä voi käyttää?
Ohjauksen kolmen orientaation jäsennys auttaa…
… havainnoimaan ja ymmärtämään omaa ja toisten toimintaa tilanteissa, joissa keskiössä on oppiminen, kehittyminen, ihmiselämän ongelmien ratkaisu tai kasvu. Malli ei tarjoa patenttiratkaisuja, mutta sen avulla on suhteellisen helppo tunnistaa, mikä itselle on ohjauskohtaamisissa tuttua ja luontevaa ja mikä puolestaan kaipaa vahvistusta. Moni oivaltaa mallin kautta, miksi jotkin tilanteet sujuvat ja toiset eivät, miksi parhaista yrityksistä huolimatta ohjaus voidaan kokea epätyydyttävänä.
… tekemään kokeiluja ohjaajana kehittymisessä. Ohjauksessa pärjää ihan arkisia vuorovaikutuksen taitoja kehittämällä. Ei tarvitse osata mitään ihmeellistä. Jo sillä, että tunnistaa ohjausvuorovaikutuksen elementtejä ja osaa hahmottaa niiden merkitystä, auttaa vaihtelemaan niitä tietoisesti ja joustavasti. Jokaisella on yleensä jokin ohjauksen orientaatioista hyvin hallinnassa ja muistakin paljon kokemusta sekä ohjaajana että ohjattavana. Siltä perustalta kokeiluja on mahdollista muotoilla.
…tunnistamaan omia tarpeita ohjattavana ja pyytämään sellaista tukea kuin tarvitsee. Jäsennys auttaa siis myös ohjattavia. Jos tarvitset empaattista kuuntelijaa, ei kannata kääntyä ihmisen puoleen, jolta saat tavallisesti vain neuvoja. Tai jos tarvitset hyviä käytännöllisiä neuvoja voit pyytää niitä suoraan, vaikka toinen olisi luontevammin suuntautunut kuuntelemaan empaattisesti.
…välttämään vatvontaa, taivastelua ja huolissa piehtarointia. Usein ongelmat, joita on käsitelty useissa tilanteissa, mutta jotka eivät silti tunnu ratkeavan, ovat joutuneet vatvontaan. Tilanne ei ole tullut sen enempää kohdatuksi ja kannatelluksi, tutkituksi kuin ratkotuksikaan. Todennäköistä sen sijaan on, että tuolloin yhden huoli on vetänyt meidät mukanaan huolen syövereihin. Ohjaustyön ammattilaisille vuorovaikutuksen ote, jossa yhdistyy empaattinen kohtaaminen ja pitäytyminen erillään ongelmasta on yksi ammatillisuuden ydinasia, mitä myös rooli ammattilaisena tukee. Ohjauksen orientaatiomalli auttaa ketä tahansa liikkumaan tähän suuntaan ja hyötymään tällaisesta asenteesta, vaikka emme ammattilaisen roolia otakaan siellä missä se ei ole asiaan kuuluvaa.
…antamaan arvoa läsnäololle ja keskittymiselle hyvän kohtaamisen perustana. Moni kuohuttava asia ratkeaa sillä, että kokee tulleensa kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Lähes aina, kun otan kannattelevan orientaation esille, tämä sama oivallus syntyy. Ihmiset ymmärtävät joko miksi itse eivät ole kokeneet tulleensa kuulluksi tai ymmärtävät, miksi ovat saaneet palautetta, että ”sä et koskaan kuuntele mua”, vaikka ovat tehneet parhaansa neuvoakseen toista.
…ylipäätään kehittymään toisten oppimisen, kasvun ja kehittymisen tukemisessa. Tämähän on kaikille ihmisille tavattoman tärkeää lukuisina arjen hetkinä, saada tukea osakseen ja saada tukea toista. Ohjaamisen taidoissa kasvaminen ja kehittyminen auttaa meitä rakentamaan parempia työyhteisöjä, olemaan parempia johtajia ja johdettavia, se tekee meistä viisaampia vanhempia, arvokkaampia ystäviä, kuuntelevampia kumppaneita. Ehkei se meistä sentään ihan täydellisiä tee, mutta parempia ihmisiä kuitenkin ja elämästä rikkaampaa.
…sukeltamaan syvemmälle. Joskus tuntuu, että pelkäämme kohdata toisiamme syvällisesti ja rikkaasti. Pelkäämmekö omia ja toisten tunteita? Sitä, ei oltaisi vai asiassa ja kohdattaisi jotenkin ensisijassa neutraalisti ja asiantuntijoina. En osaa nyt oikein perustella miksi näin on, mutta kokemukseni mukaan tämä malli auttaa ihmisiä avaamaan sydäntään vähän enemmän raolleen. Syvällinen kohtaaminen, kokemusten yhdessä pureskeleminen onkin taas turvallista ja tavallista. Ihmisenä ihmiselle.